Siirry pääsisältöön

Sisustusjuttuja: keittiön seinä ja välitila

Keittiömme tulee olemaan tällainen (Noblessa)
Pikkuhiljaa alkaa mieleen juolahtamaan sisustukseen liittyviä juttuja, vaikka tuntuu että sisustusasiat on jossain valovuoden päässä :D Yksi vaikea rasti on keittiön seinä ja välitilan seinä. Vaihtoehtoja vilisee kymmenittäin, mutta minkä niistä uskaltaa valita. Maalataanko seinä, laitetaanko tapettia, entäs laattaa vai välitilaan levyä? Laatta tuntuu tällä hetkellä poissuljetulta. Seinät (itseasiassa koko talossa) tulisi olla sellaisia, ettei ala heti tökkimään tai kyllästy.. mutta ei kuitenkaan mitään valjua ja tylsää.

Niinpä vapaapäivän ratoksi aloin googlettamaan erilaisia vaihtoehtoja:

Tässä tiiliseinä, jossa riittävästi rosoa.. mietin, että onko kuitenkin liian "kirjava".


Kuva: kuvatapetti.fi
Tässä hirsiseinää ja tapettia puunsyistä, puu ja etenkin vanha puu on mielestäni kaunista ja talon rakennusmateriaali / julkisivu on puuta. Mutta onko nämä liian isot kuviot ko. tilaan.
Kuva: kuvatapetti.fi
Kuva: kuvatapetti.fi

Meriaiheinen sisustus on myös ollut viime vuosina mieleeni.. tai oikeastaan meriaihe, wanha puu, rosoisuus ja pieni ripaus hopeaa tai blingblingiä sulavasti sekaisin :) Meriaiheisia tapetteja löytyisi ainakin Esta Homen mallistosta, mutta tekeekö pienehköt tekstit liian sekavan tunnelman? Satamakaupungit -tapetista olen tykännyt, koska tätä meillä on aikoinaan ollut olohuoneen seinässä, ikäänkuin isona tauluna.
Kuvat: taloon.com

Viime aikoina on paljon nähty kukkatappeja, joissa on tumma pohja ja värikkäitä isoja kukkia. Onhan tämä  kaunis, mutta onko tapetti liian härski keittiöön? Alkaisiko kyllästyttää? Sopisi ehkä olkkariin tai makkariin paremmin..
Kuva: elliecashmandesign.com
Tämä kuva oli itseasiassa ensimmäinen, joka vaikutti kivalta miettiessä keittiön seinää, kivalta se vaikuttaa vieläkin, mutta tässä myös tarvitsisi hahmottaa, onko kuva liian iso tilaan nähden.

Kuva: photowall.fi
Ehkä keittiö olisi kaikkein tyylikkäin vaaleaksi maalatulla seinällä, niinkuin keittiön suunnitelmakuvaankin on tehty. Ainahan voi laittaa välitilaan lasilevyn ja vaikka taulun ikkunan viereen vähän väriä tuomaan :)




Kommentit

  1. Ihania keittiöideoita! Meillä alkaa kohta vasta raudoitukset joten vielä saa odottaa. Itse myös jostain syystä tykkään nyt noista kukkatapeteista vaikka aiemmin ne ei tuntunut yhtään omalta jutulta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tervetuloa kirjoittamaan kommentteja :) Muistathan, että asiattomat kommentit poistetaan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Levytystä ja informaatiokatkoksia

Raksalla on viimepäivinä tehty väliseinien levytyksiä vain toiselta puolelta, koska sähkäri ja ilmanvaihtomies ei ole käynyt paikalla. Oikein kukaan ei joulujen välipäivinä tiennyt milloin kukakin tulee tekemään mitäkin. No nyt tällä viikolla saimme tiedon, että ensi viikolla vedetään ilmanvaihtoputket ja sähköt. Sen jälkeen voi siis villoittaa ja levyttää seinien toiset puoliskot. Koko lattian hiomista ei ole tultu tekemään vieläkään ja kun asiaa tiedustelimme, niin selvisi olleen informaatiokatkos. Eli työnjohtaja (ei meidän palkkaama) oli luullut rakentajien hioneen koko lattian ja rakentajat olivat siinä käsityksessä, ettei hionta kuulunut heille. Eli nyt on hiottu vain väliseinien kohdat ja hionta tullaan tekemään ilmeisesti lopuksi. Olemme pyytäneet hionnasta tulevan pölyn puhdistamista pinnoilta, jos/kun hionta tapahtuu seinien levytysten jälkeen.  Pesutiloihin tulee muuratut seinät, harkot oli tuotu sisään jo ennen joulua. Nyt odotellaan, että joku tulisi muuraamaan sei...

Maalämpökaivon poraus ja maarakennustöiden aloittelua

Aiemmin on tullutkin mainittua, että päädyimme lämmitysmuotojen vertailun jälkeen maalämpöön. Maalämmön lisäksi tilasimme maakylmän, jonka tarkoitus on sama, kuin ilmalämpöpumpun viilennystoiminto. Maalämpökaivon porauksen aika tulikin aika yllättäen, on nimittäin totuttu odottamaan erinäisiä vaiheita :D Poraus tehtiin 1.7.2019 ja siihen kului reilu puolikas päivä, porauksen syvyys oli 186 metriä. Seuraavana päivänä porausreikään tuotiin putket. Porauksen tekemiseen tarvittiin sähköä ja vettä, meidän tontilla ei ollut vielä kumpaakaan, joten vedet ja sähköt tontille hoiti erillisestä maksusta porauksen tekijä. Kaikki sujui meidän näkökulmasta helposti ja nopeasti. Enää puuttuu vain talo :D Seuraava etappi onkin sitten maatyöt, joiden aloitus meinaa mennä hankalaksi, koska emme ole saaneet perustussuunnitelmaa, (eikä myöskään lvis-suunnitelmaa). Suunnitelmien piti tulla meille viikolla 30 ja 29, jonka pohjalta sovittiin maarakennustyöt alkavaksi viikolle 31. Kyseltiin s...

Lämmitysmuodon vertailu ja valinta

Tässä taas yksi vaikeahko rasti uuden omakotitalon rakennusprojektissa.. Lämmitysmuodon valinta! Aloittaessamme talotoimittajan valintaa kysyimme talotoimittajien edustajilta mitä he suosittelisivat lämmitysmuodoksi. Yksi ehdotti vesi-ilmalämpöpumppua (VILP), toinen poistoilmalämpöpumppua (PILP), kolmas maalämpöä. Vuonna 2017 rakennettuun naapuritaloomme oli laitettu kaukolämpö, joten putki kulki aivan vieressä. Saimme tuttavilta myös suosituksia aurinkopaneelien käytöstä. Tässä vaiheessa oli siis lähes kaikki lämmitysmuodot pöydällä :D Vain suora sähkölämmitys ja öljylämmitys oli automaattisesti pois laskuista. Edellisessä 90-luvulla rakennetussa 150 m2 yksitasoisessa kivitalossamme, jossa oli korkeaa tilaa, sähkölaskut saattoivat olla suoralla sähköllä talvikuukausina helposti yli 500e / kk. Taloa lämmitettiin pääosin vanhahkon ilmalämpöpumpun ja seinäpatterien toimesta. Kylppäreissä, eteisessä ja kodinhoitohuoneessa oli lattialämmitys. Kesällä sähkölaskut olivat tietysti pienem...