Siirry pääsisältöön

Maatyöt alkoivat



Vielä loppuviikon ja viikonlopun aikana metsästeltiin maarakennusfirmalle perustussuunnitelmasta riittäviä tietoja, koska suunnitelmaa ei alkanut kuulumaan.. eikä sitä ole vieläkään meille saakka saapunut. Maarakennusfirma kuitenkin sai lopulta sellaiset tiedot, että maatyöt voitiin aloittaa ma 29.7. Täytyy kyllä antaa suositukset Remontti Ruuskanen Oy:lle maarakennusasioiden hoitamisesta joustavasti, asiantuntevasti ja nopeasti!! Ruuskasen kautta saadaan kaikki tykötarpeetkin suoja-aidasta putkiin.



Maatyöt alkoi kasvillisuuden raivaamisella. Tontilla oli pari kantoa juurineen ja paljon kaikenmaailman rikkaruohoa ja muuta.Tontti on pieni, joten pihalle ei tule nurmikkoa ollenkaan. Sen sijaan suunnitelmissa on pienehkö vaja, terasseja, kukka-altaita, kiveä jne. Tästä johtuen koko tontilta kaavittiin vanhat maat pois ja tehdään valmiit pohjat tuleville pihajutuille.




















Sitten kaavittiin kallista merenpohjaa / savimaata kaatopaikalle


























Kuoppaan levitettiin kangas


















Sitten muutama kilo sepeliä :D








Kolmen päivän urakan jälkeen ollaan tässä. Naapurin tontin nurkassa on sähköjen liittymiskohta, joten huomenna kaivetaan myös naapurin pihalla ja laitetaan sähköjä ja tonttikeskusta varten suojaputki odottelemaan liitosta, joka tullaan tekemään ensi viikolla. Ensi viikolle on lupailtu myös paalutusta, joten hommat on tällä hetkellä aikatulusta edellä.

Olemme odotelleet vielä lvis suunnitelmakuvia Kannustaloilta, jotka pitivät tulla jo pari viikkoa sitten muokattavaksi ja hyväksyttäväksi. Talon elementtitoimitus pitäisi tulla kuitenkin vasta viikolla 41.

Kommentit

  1. Meidänkin tontti on pieni eikä nurmikkoa ole lainkaan. Mutta tykkään meidän pihasta. Naapurissa rakennetaan taloa ja paalutuksia tullaan tekemään. https://www.hoijarparotrans.fi/palvelut/teraspaalutus-2

    VastaaPoista
  2. Siitä se edistyy! Maanrakennustöiden alku on aina jännittävää, koska silloin alkaa käytännössä tapahtua. Oliko teillä kuljetuspalvelut erikseen vai tuleeko kaikki ns. samasta paketista? Hieno kuulla että aikataulussa olette edellä. Toivottavasti projekti on sujunut kokonaisuudessaan hyvin tähän saakka!
    https://www.kuljetusnuikka.fi/kuljetuspalvelut

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tervetuloa kirjoittamaan kommentteja :) Muistathan, että asiattomat kommentit poistetaan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohjapiirustukset ja julkisivukuvat

Aloitimme talon pohjapiirustusten suunnittelun n. puoli vuotta sitten ja pohjia hiottiin tarkasti useampaan kertaan. Alusta asti oli selvää, että olohuone ja keittiö tulisi yläkertaan, että saisimme riittävästi neliöitä ja siksi, että halusimme oleskelutiloihin korkean sisäkaton. Toiveita, joita talossamme tulisi olla: 3 makuuhuonetta ja 1 huone työhuone- ja vierashuone käyttöön Olohuone, keittiö ja ruokailutila avonaista ja yhdistettyä tilaa, korkea huonekorkeus Riittävästi säilytystilaa, mahdollisesti vaatehuone Iso keittiö, jossa paljon työskentely / kaappitilaa sekä iso keittiösaareke, jossa liesi Iso lasitettu parveke, johon käynti olohuoneesta ja yhdestä makuuhuoneesta Ikkunat, joissa tuuletusikkunat makuuhuoneissa Parvekkeen ja terassin ovet kokolasiset Yläkertaan suihkutila  Eteisessä riittävästi pukeutumis- ja säilytystilaa Alakertaan kylpyhuone ja sauna sekä helppo käynti kylpytiloista terassille Alakerran makuuhuoneesta käynti terassille Saunasta ei näköy...

Kodin sijainnin merkitys

"Sijainti, sijainti ja sijainti", näin totesi yksi kiinteistövälittäjä asunnon tärkeimmästä asiasta, kun kävimme vuosia sitten asuntonäytöllä. Voin kyllä todeta näiden vuosien jälkeen, että näinhän se lopulta meni, ainakin meidän kohdalla! Joku tykkää asua maalla, toinen metsän laidalla ja kolmas kaupungissa. Jollekin on tärkeää asunnon koko, toiselle iso piha, kolmannelle vaikka se, että asunnossa pitää olla vaatehuone. Ihmiset on erilaisia, onneksi :) Olemme asuneet Tikkurilan suuralueella n. 12 vuotta, mies vieläkin pidempään. Yksi opettavainen vuosi asuttiin Nurmijärven perukoilla. Nurmijärvelle muuttamiseen päädyttiin aikoinaan siksi, että saimme sieltä kaksi vuotta vanhan omakotitalon halvemmalla, kuin asunto-osakkeen pääkaupunkiseudulta. Lapset olivat pieniä ja ajatuksena iso talo isolla pihalla sekä rauhallinen ympäristö vaikuttivat päätökseen. Vuoden asumisen jälkeen monen asian summana todettiin, että meille sopivin asuinpaikka on Tikkurilassa ja muutto järjestyi ...

Salaojitukset chek

Eilen 3.9 saimme tiedon, että 9.9 alkaa perustustyöt. Naapuri laittoi kuvan illalla, että kaivuri oli roudattu tontille ja salaojaputkia myös :D Tänään salojat oli kaivettu maahan ja olipa tontilla myös sähkötkin toimineet pienen säätämisen jälkeen.