Siirry pääsisältöön

1. katselmus rakennusvalvonnassa

Viime viikolla oli ensimmäinen katselmus rakennusvalvonnassa. Tapaamisessa katsottiin suunnitellun talon kuvat sekä asemakaavaan liittyviä asioita. Jos rakennusvalvonta olisi vaatinut muutoksia, niin ne olisivat vielä tässä kohtaa mahdollista toimittaa talotehtaalle. Mitään isoja muutoksia ei kuitenkaan vaadittu, mutta taloa siirretään tontilla puolisen metriä ja talon lattiaa nostetaan 20 cm. Varmistui sekin, että talossa tulee olla 30:n desibeli-ikkunat ja sehän on tietystikin kalliimpaa. Aita pitää myös suunnitella kuviin. Naapurikuulemisten tekeminen tilattiin kaupungilta -säästyy meidän aikaa ja vaivaa. Kaupunki veloittaa tästä 60e / naapuri.

Talon ulkoväriksi oltiin toivottu valkoista, joissa mustat ulkopuolen ikkunapielet / pellit, musta katto, ovi ja syöksytorvet/räystäät. Talon sivuun tulee koristelaudoitus, se ehkä myös tummana. Rakennusvalvonta hyväksyi värin.



Kuvan kaltaista taloa meille ei ole tulossa, mutta suunniteltu värisävy on ainakin sinnepäin. Kuva lainattu Kannustalon sivuilta.




Seuraavaksi taas odotellaan, että saadaan lopulliset kuvat Kannustalolta. Kuvat liitetään lupapisteeseen ja lähetetään vielä kaikille urakoitsijoille. Rakennuslupa-asia saadaan siis ihan kohta sisään rakennusvalvontaan.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Levytystä ja informaatiokatkoksia

Raksalla on viimepäivinä tehty väliseinien levytyksiä vain toiselta puolelta, koska sähkäri ja ilmanvaihtomies ei ole käynyt paikalla. Oikein kukaan ei joulujen välipäivinä tiennyt milloin kukakin tulee tekemään mitäkin. No nyt tällä viikolla saimme tiedon, että ensi viikolla vedetään ilmanvaihtoputket ja sähköt. Sen jälkeen voi siis villoittaa ja levyttää seinien toiset puoliskot. Koko lattian hiomista ei ole tultu tekemään vieläkään ja kun asiaa tiedustelimme, niin selvisi olleen informaatiokatkos. Eli työnjohtaja (ei meidän palkkaama) oli luullut rakentajien hioneen koko lattian ja rakentajat olivat siinä käsityksessä, ettei hionta kuulunut heille. Eli nyt on hiottu vain väliseinien kohdat ja hionta tullaan tekemään ilmeisesti lopuksi. Olemme pyytäneet hionnasta tulevan pölyn puhdistamista pinnoilta, jos/kun hionta tapahtuu seinien levytysten jälkeen.  Pesutiloihin tulee muuratut seinät, harkot oli tuotu sisään jo ennen joulua. Nyt odotellaan, että joku tulisi muuraamaan sei...

Maalämpökaivon poraus ja maarakennustöiden aloittelua

Aiemmin on tullutkin mainittua, että päädyimme lämmitysmuotojen vertailun jälkeen maalämpöön. Maalämmön lisäksi tilasimme maakylmän, jonka tarkoitus on sama, kuin ilmalämpöpumpun viilennystoiminto. Maalämpökaivon porauksen aika tulikin aika yllättäen, on nimittäin totuttu odottamaan erinäisiä vaiheita :D Poraus tehtiin 1.7.2019 ja siihen kului reilu puolikas päivä, porauksen syvyys oli 186 metriä. Seuraavana päivänä porausreikään tuotiin putket. Porauksen tekemiseen tarvittiin sähköä ja vettä, meidän tontilla ei ollut vielä kumpaakaan, joten vedet ja sähköt tontille hoiti erillisestä maksusta porauksen tekijä. Kaikki sujui meidän näkökulmasta helposti ja nopeasti. Enää puuttuu vain talo :D Seuraava etappi onkin sitten maatyöt, joiden aloitus meinaa mennä hankalaksi, koska emme ole saaneet perustussuunnitelmaa, (eikä myöskään lvis-suunnitelmaa). Suunnitelmien piti tulla meille viikolla 30 ja 29, jonka pohjalta sovittiin maarakennustyöt alkavaksi viikolle 31. Kyseltiin s...

Lämmitysmuodon vertailu ja valinta

Tässä taas yksi vaikeahko rasti uuden omakotitalon rakennusprojektissa.. Lämmitysmuodon valinta! Aloittaessamme talotoimittajan valintaa kysyimme talotoimittajien edustajilta mitä he suosittelisivat lämmitysmuodoksi. Yksi ehdotti vesi-ilmalämpöpumppua (VILP), toinen poistoilmalämpöpumppua (PILP), kolmas maalämpöä. Vuonna 2017 rakennettuun naapuritaloomme oli laitettu kaukolämpö, joten putki kulki aivan vieressä. Saimme tuttavilta myös suosituksia aurinkopaneelien käytöstä. Tässä vaiheessa oli siis lähes kaikki lämmitysmuodot pöydällä :D Vain suora sähkölämmitys ja öljylämmitys oli automaattisesti pois laskuista. Edellisessä 90-luvulla rakennetussa 150 m2 yksitasoisessa kivitalossamme, jossa oli korkeaa tilaa, sähkölaskut saattoivat olla suoralla sähköllä talvikuukausina helposti yli 500e / kk. Taloa lämmitettiin pääosin vanhahkon ilmalämpöpumpun ja seinäpatterien toimesta. Kylppäreissä, eteisessä ja kodinhoitohuoneessa oli lattialämmitys. Kesällä sähkölaskut olivat tietysti pienem...